Olin kuuntelemassa Linda Liukkaan puheenvuoroa Satakunnan ammattikorkeakoululla viime viikolla. Linda Liukas on lastenkirjailija, joka on kirjoittanut lapsille suunnatun maailmanlaajuisesti levinneen kirjan ohjelmoinnista. Jotkut ovat häneltä kysyneet miksi lastenkirjailija puhuu algoritmeista ja koodauksesta. Lindan vastaus oli mukailtu Astrid Lindgrenin sanoista, miten politiikka on liian tärkeää jätettäväksi poliitikoille; ”Teknologia on liian tärkeää jätettäväksi teknologisteille. ”
Kuin alleviivauksena luin hetken päästä paikallisen sanomalehden nettijulkaisusta lukijan kommentin siitä, miten Linda Liukas ei osaa itse koodata.
Muutama päivä sitten luin LinkedInissä kärkevän aloituksen siitä, miten tekoäly on aihe, josta kuka tahansa saattaa esittää näkemyksiään, vaikka ei olisi alalla ollenkaan. Kannanotto jäi kaihertamaan kuin kivi korkkareissa.
Kuka sitten saa puhua teknologiasta ja sen kehityksestä, algoritmeista ja tekoälystä? Koodarit, insinöörit ja data-analyytikot ehkä? Saattaa kyllä olla, että juuri lastenkirjailijalla olisi enemmän taitoa sanoittaa asioita ymmärrettävään muotoon.
Uusi teknologia on täällä
Teknologian kehitys tietokoneiden laskunopeuden parantuessa ontuonut aivan uusia mahdollisuuksia hyödyntää esimerkiksi tekoälyä eri
elämänaloilla. On varmaa, että tämä teknologia
ei jää teknisille aloille. Nyt jo konenäköä voidaan käyttää lääkärien apuna diagnostiikassa,
vakuutusyhtiöt ja pankit käyttävät tekoälyä apuna riskianalyyseissään ja
algoritmit määrittelevät mitä näet uutisvirrassasi avatessasi sosiaalisen
median sovelluksiasi. Onko tämä siis asia, josta saa puhua vain määrätyt
ihmiset tietyiltä aloilta?
Perintönä pelko
Ihminen luonnostaan suhtautuu epäileväisesti uusiin asioihinja näin kuuluukin olla. Ihminen on myös luonnostaan utelias. Sitä mukaa kun
tieto ja ymmärrys lisääntyy, vähenee uuden asian tuoma pelkokin. Pelko taas
estää oppimista ja kehittymistä. Ja mitä tapahtuu, kun oppiminen ja kehittyminen
loppuu?
Se sukupolvi, joka tulee elämään tekoälyn ja algoritmien keskellä ovat meidän lapsemme. Emme ehkä osaa opettaa heille kaikkea, mitä heidän tulisi tietää pärjätäkseen muuttuvassa maailmassa. Miten voisimmekaan, kun emme itsekään osaa. Onneksi meidän ei tarvitsekaan. Sen sijaan voimme opettaa lapsille tervettä uteliaisuutta ja halua oppia. Voimme opettaa heitä keskustelemaan, sanoittamaan, analysoimaan ja ajattelemaan. Ja ennen kaikkea, voimme olla tartuttamatta heihin omia pelkojamme.
Kynä miekkaa mahtavampi, sana sotaa suurempi
Elokuvista on tuttu kauhukuva, jossa vahva tekoäly on kehitetty niin pitkälle, että se hallitsee ja kontrolloi ihmistä. Eli toisin sanoen ajaudumme elämään maailmassa, jota emme ymmärrä emmekä näin ollen hallitse. Jos keskustelu teknologian kehityksestä jätetään vain rajatulle ryhmälle, elämme lopulta juuri tässä kauhukuvassamme. Ihan ilman vahvan tekoälyn kehittymistäkin sekä Matrixin ja Skynetin tyyppistä ihmiskunnan alistamista, päädymme elämään maailmassa jota hallitaan yli ymmärryksemme.Ainoa tapa selvitä muutoksissa, on ymmärtää niitä.
Vuorovaikutus, elinympäristön sanoittaminen ja avoin keskustelu ovat ehdottoman
tärkeitä, jotta maailmastamme ei muodostu kapea-alainen tai hallitsematon.
Niin kenellä nyt sitten onkaan oikeus puhua teknologiasta, tekoälystä ja algoritmeista? Kenellä ei ole oikeutta keskustella ja analysoida omaa elinympäristöään? Koko kysymys on oikeastaan aika absurdi.