Teknologian kehityksen ja tekoälyn ilmiöitä selkokielellä pohdiskeltuna. Elämme keskellä teknologian vallankumousta eikä keskustelua tekoälystä ja automaatiosta voida jättää vain insinöörien vastuulle. Kehitys ympärillämme koskee meitä kaikkia, joten kaikki tulisi osallistaa mukaan keskusteluun ja kehitykseen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste älypuhelin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste älypuhelin. Näytä kaikki tekstit
9. tammikuuta 2019
IoT ja juoruileva keskusneiti
Aamulla radiossa kerrottiin lankapuhelimien poistuvan
kokonaan käytöstä. Hämmästyin hieman uutista. En toki lankapuhelimien uhkaavaa
sukupuuttoa, vaan ajatusta siitä, että niitä vielä on jossain. En muista
nähneeni yhtäkään yli viiteentoista vuoteen.
Onhan tavalliset kännykätkin jo hävinneet lähes kokonaan, joskin retrovillitys on nostanut niitä vielä hieman ihmisten tietoisuuteen. Se oli sitä aikaa, kun puhelimen olemassaolon tarkoitus vielä oli puhelujen välittäminen.
Yle uutisoi aiheesta: Puhelinlankojen joutsenlaulu jatkuu: Telia lopettaa lankapuhelinliittymät
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Etätyöt työhyvinvoinnin työkaluna
Etätyöt ja työhyvinvointi Asiantuntijatyössä ja etenkin tietotyössä etätyöt ovat olleet monessa organisaatiossa tuttu työskentelytapa jo...
-
Tämä teksti on nanoCEO-kurssiin liittyvä tehtävä ja siten mahdollisesti poikkeaa blogin muusta sisällöstä. Mitään ei voida onnistunees...
-
Aamulla radiossa kerrottiin lankapuhelimien poistuvan kokonaan käytöstä. Hämmästyin hieman uutista. En toki lankapuhelimien uhkaavaa sukupu...